Näin luodaan työntekijäpula

Seuraavassa kuvataan yhden suurimman työtekijäpulaa huutavan yrittäjäryhmän toimintaa työnantajana, työnantaja saa työpanoksen ja sukulaiset maksavat työntekijän elinkustannukset, jonka jälkeen työntekijä ansaitseekin potkut ilman lupailtua palkkaa:

https://yle.fi/uutiset/3-9718709

Yllä oleva tapaus kertoo työnantajien markkinoista, jossa työntekijää saa kohdella epäoikeudenmukaisesti, mutta tästä huolimatta uusia työntekijöitä on tulossa. Eiköhän tämänkin työnantajan maineen levitessä ilmene työnhakijapulaa, jolloin kansanedustajat jälleen kerran pelastavat ”rehellisen yrittäjän” pulasta ja laativat uusia työttömien ihmisoikeuksia kiristäviä päätöksiä, jolloin palkkatyöpaikan toivossa näillekin työnantajille edelleenkin riittää työnhakijoita.

Jutussa olisi vain pitänyt mainita yritys ja kurssien järjestäjät, että asiallista toimintaa suosivat voisivat boikotoida näitä tahoja.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3716397-tyon-perassa-muuttaminen-luottamuskysymys

Paljon on puhuttu ja kirjoitettu siitä, että työttömiä ei saada muuttamaan työpaikkojen perässä, mutta todelliset riskit tuntien asiassa ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää. Nykyinen työmarkkinatilanne on johtanut siihen, että työn perässä toiselle puolelle suomea muuttanut työntekijä voidaan irtisanoa hyvinkin nopeasti ja hänen tilalleen voidaan ottaa uusi työntekijä. Nykyään työntekijältä vaaditaan sellaista sitoutumista työpaikkaa, että hän on valmis raapimaan elinkustannukset ”jostain muualta” kuin palkasta, mutta samaan aikaan työnantajalta ei vaadita edes sitoutumista valitsemaansa työntekijään edes sen verran, että työnantaja joutuisi maksamaan työn vastaanottamisesta aiheutuneet kustannukset.

Nykyisessä työmarkkinatilanteessa se kannustava keppi pitäisi suunnata yksinomaan työnantajaan…

Mainokset

3 thoughts on “Näin luodaan työntekijäpula

  1. Esimerkki yrittäjästä, joka tietää ettei hyviä työntekijöitä kasva puussa vaan hyvät työntekijät pitää kouluttaa omassa yrityksessä: http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201711162200537666_tb.shtml Yrittäjä myös arvostaa poikkeuksellisesti työntekijöitään eikä ole vaikeinakaan aikoina irtisanonut työntekijöitään.

    Nykyään työntekijän palkka on yrittäjän tuloista pois – eikä kukaan yrittäjä enää ajattele, että työntekijän työpanoksen taloudellinen hyöty kasvattaa yrittäjän tuloja.

    Nykyään on ihan luonnollista pyrkiä siirtämään yrittäjän vastuuta työntekijöille ja vaatia yhteiskunnan elättämiä palkattomia työntekijöitä. Eniten työntekijöitä hyödyntävät muistavat aina toitottaa, että aina töitä löytyy, jos oikeasti haluaa töihin ( https://tuloksetontaopiskelua.wordpress.com/2016/04/27/tyonayte-ja-tyoharjoittelu/ ), vaikka yrittäjän omassa palkanmaksuhalukkuudessa on melkoisia puutteita.

    Yrittäjä, jopa kuvittelee olevansa joku yhteiskunnan hyväntekijä kun hyödyntää yhteiskunnan elättämää palkatonta työntekijää: https://tuloksetontaopiskelua.wordpress.com/2017/02/16/yhteiskunnan-taysivaltainen-jasen/

  2. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tyontekijalle-pitaa-maksaa-kunnolla—kauppaneuvos-ahkera-henkilokunta-on-menestyksen-salaisuus/d5qFaCQR?ref=iltalehti:ca44

    Edellisestä löytyy pätevä mielipide:

    ”Menestyksen salaisuus on hyvä ja ahkera henkilökunta. Työntekijälle pitää maksaa kunnolla tehdystä työstä”, sanoo kauppaneuvos Mikko Keisu.

    Palkattomalta ja huonosti kohdellulta työntekijältä saa hyvänkin työpanoksen, mutta yrittäjän palkkio siitä on parjaaminen, koska siten saa seuraavan palkattoman työntekijän.

Vastaa (Sähköpostiosoite ei ole välttämätön)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s