Kuinka musta muuttuu valkoiseksi

En malta olla palaamatta Raija Kerättären tutkimukseen, koska näyttäisi siltä ettei kukaan kyseenalaista hänen kehittämää menetelmää tai hänen liikkeelle panevia motiiveja.

Lääkäri vaatii pehmeämpää(?) suhtautumista työttömiin ja vaatii yhteiskunnalta lisää motivaatiota pitkäaikaistyöttömien ”vainoamiseen” ja lääkäri tuomitsee tilanteen, jossa työttömien annettaisiin elää työttömyyskorvauksilla vailla työttömiin kohdistuvaa ”henkistä väkivaltaa” (tämä siis jää jäljelle kun työvoimavirkailijoilta ei vaadita asiallista työtehtävien hoitamista). Ylen sivuilta löytyy uutinen: Moni työkyvytön voisi tehdä töitä oikealla kuntoutuksella

Myönnettäköön heti alkuun, että osalla ihmisistä on oppimishäiriöitä tai jonkin asteisia mielenterveyshäiriöitä, mutta näitä löytyy yhtä lailla niin töissä käyviltä työntekijöiltä kuin työttömiltä, joten on väärin korostaa näiden merkitystä työkykyyn vain työttömien kohdalla. Varmasti jokainen työtön miettii omia työllistymisen esteitä ja pyrkii korjaamaan kaikki mahdolliset korjattavissa olevat vikansa ja puutteensa, jolloin nimenomaan tässä itsetutkiskelutilanteessa työvoimavirkailijan pärstäkertoimeen perustuvat väitteet työttömän ammattitaitopuutteista tai kehitystarpeista johtavat väistämättä väärään suuntaa.  Niin, ei kai kukaan oleta, että nykysin palkkatyössä oleva väestön osa edustaisi parhainta saatavilla olevaa työvoimaa? Työpaikan saamiseen vaikuttavat monet tekijät ja kukaan ei voine kiistää, että suurin merkitys työpaikan saamisessa on suhteilla ja vasta sen jälkeen tulee ammattitaito sekä työpaikan saamiseen johtavat muut onnekkaat yhteensattumat.

Mielestäni Kerättären kehittämä tutkimusmenetelmä pitäisi asettaa tieteellisesti kyseenalaiseksi, koska se perustuu lähinnä työttömiin kohdistuvaan kollektiiviseen vihaan eikä se edes pyri tutkimaan työttömän todellista työkykyä vaan lähinnä pyrkii antamaan tehokkaan lyöntivälineen työttömän alistamiseen. Keskityn siis suurimpaan ongelmaan eli kuntouttavaa työtoimintaa vaativiin mielenterveyshäiriöihin, koska varsinaiset työkykyä alentavat sairaudet ovat helposti diagnosoitavissa perusterveydenhuollossa ja ilman Kerättären kehittämää menetelmää. Vaikka en tietenkään voi olla kummastelematta sitä seikkaa, että palkattomaan työhön sijoittumattomat omaavat myös työkykyyn mitenkään vaikuttamattomiakin diagnooseja, mutta vain täysin ilman diagnoosia olevien työttömien todetaan 100 %:sesti kärsivän mielenterveydellisistä häiriöistä. Ehkä Kerättären tutkimus olisi herättänyt ajattelemaan, miksi lääkäri ei ole aiemmin potilasta tutkiessaan ja hoitaessaan havainnut työkykyä haittaavaa mielenterveyshäiriötä. Ei myöskään voi jättää huomioimatta, että palkattomiin töihin kiltisti suostuvat vapautetaan Kerättären kehittämältä työkykytutkimukselta, joka johtaisi siis täysin terveen työttömän kohdalla 100 % :sesti monialaisesti havaittuun mielenterveyshäiriömerkintään. Tutkimustulokset puolestaan kertovat karua kieltä, että hyvin usein mielenterveysdiagnoosilla merkityn potilaan muut sairaudet jäävät hoitamatta, koska heidän oireitaan ei sen jälkeen pidetä todellisina.

Mikäli on lukenut tätä blogia aiemmin, niin on luultavasti huomannut ettei minulla ole mitään hyvää sanottavaa TE-toimistojen tai sosiaalitoimistojen toimintatavoista. Milloin valkoinen on muuttunut mustaksi?

Ehkä joskus ammoisina aikoina työvoimatoimiston kautta joku sai tiedon palkkatyöpaikasta ja onnistui työllistymään kunhan vain hakeutui potentiaalisen työnantajan puheille. Myös työnantajilla oli motivaatiota palkata työntekijöitä, koska muuten he eivät olisi saaneet työntekijöitä.

Kaikille lienee selvää, että jo vuosikymmenien ajan palkkatyöpaikat ovat löytyneet vain työnhakijan oman aktiivisuuden avulla. Entinen työvälitys on puolestaan ottanut työnvälityksen sijaan tärkeimmäksi tehtäväksi työttömyysturvan vastineen varmistamisen. Tämän jälkeen työvoimavirkailijat ovat olleet yhä vähemmän edistämässä työttömän työllistymistä. Ennen pitkään työvoimavirkailijat asettautuivat työttömän yläpuolelle, jolloin työttömän oli hypittävä työvoimavirkailijan pillin mukaan ja työttömän pahin synti oli vaatia olemassa olevia työllistymistä edistäviä tukia, sillä ne muuttuivat namupaloiksi, joita työvoimavirkailijat antoivat kilteille työttömille. Työvoimavirkailijat ottivat myös oikeuden rankaista niitä työttömiä, jotka eivät tyytyneet siihen mitä ylhäältä annetaan, jolloin alettiin ohjaamaan työnhakijoita heille sopimattomiin töihin ja pakottamaan työllisyyskurssien kautta palkattomaan työhön. Tässä vaiheessa työnantajat alkoivat huomaamaan ettei työvoimatoimistosta saa kunnollisia työntekijöitä. Työvoimavirkailijoilta kuitenkin odotettiin yhä jotakin muodollista työhön ohjaavaa toimintaa, joten työttömiä ryhdyttiin tarjoamaan välikäsille ja työnantajille lähinnä palkattomina työntekijöinä. Palkattomiin töihin pakottaminen on lisääntynyt vuosi vuodelta ja olemme olleet vuosia tilanteessa, jossa työnantaja tietää saavansa työttömän ilmaisena työntekijänä tai ainakin mukavien tukien kera, joten työnantajilla ei ole mitään tarvetta palkata työtöntä työnhakijaa saadakseen täsmälleen saman työpanoksen.

Osa työttömistä suostuu tekemään palkattomia töitä, koska he toivovat sen johtavan työsuhteeseen ja he todellakin pitävät palkkatyön saamista mahdollisena, jos he vain tekevät työnsä iloisesti ahkeroiden ja moitteettomasti. Työttömän usko positiiviseen lopputulokseen auttaa häivyttämään sen tosiseikan, että seuraavat palkattomat työntekijät ovat jo kilvan kärkkymässä jälleen muutaman kuukauden kuluttua vapautuvaa palkatonta työpaikkaa. Pikku hiljaa palkattomien työntekijöiden aiheuttama lumipalloefekti on iskenyt työttömien omaan tajuntaan ja on alettu ymmärtämään, että palkattomaan työhön suostuneella on jatkossakin erinomaiset mahdollisuudet päästä palkattomaan työhön.

Työvoimavirkailijoilla on siis yhä vaikeampaa harhauttaa, painostaa tai pakottaa työtön palkattomaan työhön, joten on laaditty ihmisoikeudellisesti kyseenalaisia lakeja, joilla työttömyyden perusteella työtön voidaan määrätä pakkotyöhön. Helposti harhautetut työttömät on saatu nopeasti ohjattua palkattomaan työhön. Työttömät, joita on yritetty painostaa palkattomaan työhön ovat voineet vastata työvoimavirkailijan näkemyksen mukaan röyhkeästi tai aggressiivisesti, jolloin työttömän asiakasmerkintöihin on tullut värikästäkin tekstiä. Itse olen kiltisti hammasta purren ottanut vastaan työvoimavirkailijoiden loukkauksia ja psyykkausta, joten minulla ei ole epäilystäkään siitä, että työvoimavirkailijat ovat väistämättä horjuttaneet joidenkin työttömien mielenterveyttä. Minä en ole taipuvainen päättämään omaa elämääni ennenaikaisesti ja painostaminen siihen aiheuttaa lähinnä suuttumusta, mutta epäilemättä jotkut työttömät ovat päässeet eroon työvoimavirkailijan painostuksesta tekemällä itsemurhan. Ehkä työttömien asiatonta kohtelua enemmän minua ärsyttävät ne henkilöt, jotka myötävaikuttavat työttömien asiattoman kohtelun jatkumiseen, ja sitten kun työtön murtuu – he lehahtavat paholaisen tapaan paikalle ”jeesustelemaan” ja ”auttamaan”.

Jokainen toimeentulotukea hakenut tietää, että ensimmäiseksi kerrotaan väärää tietoa ettei köyhä ole oikeutettu toimeentulotukeen, jolloin osa köyhistä tyytyy siihen. Osa tarkistaa tiedot netistä ja osaa sen perusteella vaatia kirjallista päätöstä, jolloin kynnys evätä toimeentulotuki on korkeampi ja sen pitää perustua lakiin. Seuraavien kuukausien aikana yritetään evätä toimeentulotuki lisäselvityspyynnöllä, alentamaan myönnettävää toimeentulotukea tai pyritään muilla tavoin tekemään toimeentulotuen saamisesta erittäin työlästä, jolloin lain mukaisesta toimeentulotuesta taisteleva koetaan hankalana asiakkaana ja asiakasmerkinnät pyritään tekemään mahdollisimman mielipuolisina tulkintoina.

Kuinka monella on otsaa väittää, että mikäli heidät määrättäisiin työttömien päivähoitoon ja kapteeni käskee -tyyppisiin tottelevuusleikkeihin, niin heidän koko työkykypotentiaalinsa tulisi osoitetuksi? Mielestäni terveen itsetunnon omaavan työttömän kohdalla tehtävä työkykyarviointimerkintä ”mokomasta” esittäisi todennäköisemmin väitteen työttömän asenneongelmasta, ohjeiden huonosta ymmärtämisestä, kyvyttömyydestä noudattaa annettuja ohjeita ja tarpeesta vastustaa kaikkia auktoriteetteja.

Voi kun osaisin piirtää, niin laittaisin tähän kuvasarjan, jossa puolipöljän näköinen pipipää käskyttää tohtorihattuista henkilöä kulkemaan koirien agilityradan läpi. Loppuun sitten arviot tohtorin työkyvystä. Tulisi selväksi kuinka tohtorihattuinen selviää tiukoista tilanteista kun ahtautuu ahtaan putken lävitse.

Olen osallistunut työllisyyskursseille ja tehnyt oman osani palkatonta työtä, joten pitää löytyä tarpeeksi tehokas kiristyskeino, jotta minä suostun enää tällä iällä tekemään palkatonta työtä. Täytyy myöntää, että vaihtoehto tehdä palkatonta työtä tai tulla merkityksi hulluksi on perkeleellinen vaihtoehtotilanne. Aiemmin saattoi luottaa ettei tervettä voida diagnosoida mielisairaaksi, mutta nyt siis tiedämme, että Raija Kerätär on kehittänyt uuden tehokkaaksi havaitun tavan heittää lääketiede roskakoriin ja julistaa työtön hulluksi vain työvoimavirkailijoiden, sosiaalityöntekijöiden ja muiden työttömien kyykytykseen osallistuvien henkilöiden tekemien asiakasmerkintöjen avulla.

Mikä ihme ajaa lääkärin tuollaiseen vihaan työttömiä kohtaan?  Miten ihmeessä ihminen voi päästä opiskelemaan lääkäriksi, valmistua lääkäriksi ja sen jälkeen kehtaa lääkärin asemassa väittää, että jo nurkaan kepitettyjen työttöminen leimaaminen, nöyryyttäminen ja raahaaminen palkattomiin töihin olisi työttömän auttamista?

Mainokset