Maksusitoumus pyytämättä

 

toimeentulotukiasiakkaan-tietojen-levittamienn

linda-salminen-2

Hain toimeentulotukea helmikuulle perusosaa ja asumiskuluja varten. En siis hakenut mitään tukea tai maksusitoumusta erityisiin terveysmenoihin, lääkärin hoitopalkkioihin tai lääkkeiden ostamiseen, koska olen täysin työkykyinen ja minulla ei ole mitään sairauksia, jotka vaatisivat lääkärin määräämää lääkitystä. Uudet silmälasit tarvitsisin, mutta maksusitoumuksella nöyryyttämisen sijaan valitsen ihmisarvoisen kohtelun ja maksan silmälasit toimeentulotuen alennetusta perusosasta. Ihan saman syyn vuoksi haluan hoitaa kaikki muutkin asiani ”rahalla” enkä koskaan nöyryyttävään kohteluun johtavalla maksusitoumuksella.

Myöskään Kelan tammikuun päätöksessä/aikana ei ollut mitään terveydenhoito- tai lääkekuluja, joten mielestäni viranhaltijalla ei ollut oikeutta tehdä automaattisesti tarpeetonta maksusitoumusta.

Eikö tieto toimeentulotuen hakemisesta pitäisi kuulua salassapidon piiriin? Eikö pitäisi olla asiakkaan päätettävissä haluaako hän maksusitoumusta vai ei?

Seuraavassa Kelan sivuilta löytyvää tietoa maksusitoumuksesta apteekkiin:

sosiaaliturvatunnuksen-kaytto-ehdolliseksi

Sosiaaliturvatunnukseni käyttö apteekissa tuo esille tiedon, että olen hakenut toimeentulotukea. Tuleeko sama tieto esille myös lääkärin vastaanotolla?

Käytännön tasolla tuo maksusitoumus tarkoittaa sitä, että en voi käyttää sosiaaliturvatunnustani, jos en halua samalla levittää tietoa toimeentulotuen hakemisesta. Mikäli tarvitsisin terveydentilani yllättävän muutoksen takia lääkärin hoitoa tai lääkkeitä, niin minun pitää alistua Linda Salmisen luomaan nöyryyttävään tilanteeseen ja paljastaa toimeentulotuen tarpeeni täysin tarpeettomasti ylimääräisille ihmisille, joille toimeentulotuen tarvetta ei tarvitsisi kertoa ellei Linda Salminen olisi käyttänyt viranhaltijaoikeuttaan levittää tietoa toimeentulotuen hakijan henkilöllisyydestä. Luultavasti tehdystä maksusitoumuksesta muodostuu myös jonkinlaiset tietojäljet ja listaukset, jotka jäävät pysyvästi henkilötietoihin.

Olen aiemmin kirjoittanut toimeentulotuen hakemisen nöyryyttävyydestä:

https://tuloksetontaopiskelua.wordpress.com/2015/06/02/toimeentulotuen-hakeminen-on-noyryyttavaa/

Toivottavasti pysyn jatkossakin terveenä, mutta olisin varmuuden vuoksi pitänyt itselläni rajoittamattoman oikeuden hakeutua lääkärin vastaanotolle.

 

Päivitys kello 20.33

Näköjään epäkohta on ollut Kelan tiedossa jo joulukuusta 2016 saakka, mutta epäkohtaa ei ole edes haluttu korjata: https://kysykelasta.kela.fi/viewtopic.php?f=93&t=23075

Edellisestä linkistä löytyy tieto, että toimeentulotuen hakija voi toimeentulotukihakemuksen yhteydessä kieltää maksusitoumuksen tekemisen, mutta eikö asiallisen virkamiestoimiminnan pitäisi toteutua siten, että henkilö omalla pyynnöllään myöntää luvan toimeentulotukitarpeensa kertomisesta eteenpäin? Mielestäni on kohtuutonta edellyttää henkilön tietävän, mistä kaikesta toiminnasta viranhaltijaa pitää kieltää joka ikisessä hakemuksessa, jos ei halua toimeentulotuen tarvettaan tarpeettomasti leviteltävän ympäri kyliä?

Onko tiedossa muitakin epäasiallisesti toimivalle viranhaltijalle jätettyjä porsaanreikiä levittää ja kirjata eri järjestelmiin toimeentulotuen tarpeessa olevan henkilötietoja?

Itse olen saanut aiemmin pyytämättä maksusitoumuksen hammaslääkäriin ja sen jälkeen hammaslääkäriaikaa ei ole saanut edes akuutissa tilanteessa kuin pankkitunnuksilla netistä varaamattomia aikoja kyttäämällä. Minulla on kahden 1970 luvulla laitetun amalgaamipaikan hajoaminen edennyt juurihoidon asteelle ja itse juurihoidon olen saanut kunnan ostopalveluna yksityiseltä hammaslääkäriltä. Tällaisessa ostopalvelussa on ongelmana, että annetaan vanhentunut lista mahdollisista hammaslääkäreistä ja yksityisistä hammasasemista, joiden joukosta pitäisi löytää sopimuksen irtisanomaton hammaslääkäri/hammasasema, jolla on seuraavien kuukausien aikana tarvetta ottaa lisäpotilaita. Yleensä hoito pitkittyy ja tulee tarvetta ylimääräisen penisilliinin syömiselle eli jatkoajalle –  näin kävi minunkin tapauksessa, joten kaappiin on jäänyt osittain syöty vanhentunut penisilliinipakkaus (lääkekuuria ei ole jätetty kesken vaan lääkkeen syömistä on jatkettu toisella pakkauksella) ja pakkauksesta löytyy  päiväys 7 vuoden takaa. Kun Kelan virkailija luultavasti näkee edellä mainitun tiedon koneeltaan, niin viranhaltijan pitäisi pystyä päättelemään ettei ole olemassa mitään tarvetta maksusitoumukselle, mutta luultavasti tuolla maksusitoumuksella vain tavoitellaan täysin tietoisesti jotain haittaa toimeentulotuen hakijalle. Käsittääkseni Kelan lääkekorvauksia on muutettu siten, että esimerkiksi minun tapauksessani seuraavat ostettavat lääkkeet todennäköisesti jäisivät täysin Kelan lääkekorvauksien ulkopuolelle.

Päivitys 16.2.2017 Kuinka maksusitoumus käytännössä toimii:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702152200071322_uu.shtml

maksusitoumus-1

maksusitoumus-2

Aina löytyy jokin tapa nöyryyttää maksusitoumuksella ostavaa ihmistä. Yleisin tapa lienee kuuluttaa toisille asiakkaille, että tämä ihminen ostelee maksusitoumuksella. Kerran olen kaupan jonossa kun kassa ryhtyi erittäin nöyryyttävästi ja kuuluvalla äänellä latelemaan asiakkaalle, mitä tuotteita tämä ei saa ostaa – yritti mokoma ostaa maksusitoumuksella koiranruokaa.

Ikävää, että ihmisiä kohdellaan näin, mutta on hyvä kun asiasta kerrotaan eteenpäin.